Onko Eurooppa huippuluokan paikka asua ja tehdä työtä?
"Huippuluokan paikka asua ja tehdä työtä." Näin puheenjohtaja Juncker kuvaili Eurooppaa, kun Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilaria koskeva julistus allekirjoitettiin Göteborgissa viime kuussa.
Kun EU:n valtioiden ja hallitusten päämiehet sitoutuivat yhdessä 20 sosiaaliseen periaatteeseen ja oikeuteen, komission puheenjohtaja painotti, että "EU:ssa ei ole kyse vain sisämarkkinoista, rahasta ja eurosta, vaan arvoistamme ja siitä, miten haluamme elää".
Miten me siis elämme? Ovatko 510 miljoonaa eurooppalaista 28 jäsenvaltiossa (vielä toistaiseksi) todella sitä mieltä, että heidän elinolonsa ovat huippuluokkaa?
Monet ovat. Monet taas kokevat yhä epätasa-arvoa ja epävarmuutta, tuntevat jäävänsä syrjään, murehtivat kelvollisen asunnon ja työpaikan saamista ja miettivät, mitä tulevaisuus tuo heille ja heidän lapsilleen. Tämä näkyy paikoitellen populismina, joka tuntuu haluavan hylätä vallanpitäjät ja saa yleisen ajattelutavan vaikuttamaan enimmäkseen kielteiseltä.
Todellisuus on kuitenkin paljon tätä monitahoisempi.
Viime vuodet ovat olleet yleisesti ottaen hyviä ja "tuuli (todellakin) puhaltaa jälleen Euroopan purjeissa". Viimeisimmän Euroopan elämänlaatututkimuksen tulokset osoittivat, että elämänlaadussa, yhteiskunnan laadussa ja julkisten palveluiden laadussa on yleisesti tapahtunut edistystä. Monien tilanne on parantunut, joskin lähtökohta oli matala talouskriisin jälkeen. Joissakin tapauksissa indikaattorit osoittavat paluuta kriisiä edeltävälle tasolle, mikä heijastaa osittain talouden yleistä noususuhdannetta ja kasvua jäsenvaltioissa.
Optimismi on kasvussa, ja elämäntyytyväisyys ja onnellisuus ovat säilyneet melko korkealla useimmissa EU-maissa. Tyytyväisyys elintasoon on noussut useimmissa jäsenvaltioissa, ja useammat ihmiset saavat rahansa riittämään nyt kuin vuonna 2011.
Luottamus kansallisiin toimielimiin on lisääntynyt yleisesti, ja erityisesti nuoret luottavat aiempaa enemmän muihin ihmisiin. Tervetullut yhteiskunnan ja yhteisön organisaatioihin sitoutumisen ja osallistumisen kasvu eri jäsenvaltioissa sekä laskusuhdanteen aikana yleisten sosiaalisen syrjäytymisen kokemusten vähentyminen ovat myös merkkejä myönteisemmästä kriisin jälkeisestä ajasta. Jännitteet yhteiskunnan köyhien ja rikkaiden välillä, johdon ja työntekijöiden välillä, vanhojen ja nuorten välillä sekä miesten ja naisten välillä ovat vähentyneet viimeksi kuluneiden viiden vuoden aikana.
Lisäksi ihmiset ovat vastoin yleistä uskomusta aiempaa tyytyväisempiä tärkeisiin julkisiin palveluihin, kuten terveydenhuoltoon ja liikenteeseen – ja jopa lastenhoitopalveluihin joissakin maissa.
Kaikki näyttää siis olevan tähän mennessä hyvin.
Silti on selvää, että työtä riittää yhä.
Vaikka useat maat varsinkin Keski- ja Itä-Euroopassa jatkavat kuilun kuromista kiinni, toisten maiden edistyminen on pysähtynyt ja kuilu on jopa leventynyt joillakin alueilla. Esimerkiksi tyytyväisyys elintasoon nousi varsinkin Bulgariassa, Virossa, Unkarissa, Irlannissa ja Puolassa, mutta elämäntyytyväisyys laski Kroatiassa, Kyproksella, Kreikassa, Italiassa ja Espanjassa. Lisäksi jäsenvaltioiden välillä on edelleen suuria eroja terveydenhuolto- ja hoivapalvelujen saatavuudessa ja laadussa.
Myös merkittävää epätasa-arvoa ilmenee yhä eri sukupuoli-, ikä- ja tuloryhmissä.
Naiset esimerkiksi ilmoittavat olevansa hieman tyytyväisempiä elämäänsä kuin miehet, mutta he tekevät edelleen enemmän palkatonta koti- ja hoitotyötä. Tätä sukupuolten välistä eroa saattaa lisätä kasvava vanhusten pitkäaikaishoidon tarve. Naiset osallistuvat siihen yhä miehiä enemmän, ja se on yksi tärkeistä syistä työn ja yksityiselämän yhteensovittamiseen liittyviin ongelmiin.
Vanhuksilla itsellään menee huonommin kuin nuoremmilla ihmisillä, erityisesti joissakin Keski- ja Itä-Euroopan maissa, ja ikä vaikuttaa selvästi elämäntyytyväisyyden laskuun Bulgariassa, Kroatiassa, Maltalla, Puolassa, Portugalissa, Romaniassa ja Sloveniassa. Kahdessa kolmasosassa EU:n jäsenvaltioista yli puolet vastaajista oli myös huolestunut vanhuusiän tulotasostaan.
Vaikka kasvun ansiosta vähemmän ihmisiä ilmoitti kärsivänsä talousvaikeuksista kuin viisi vuotta sitten, yli puolet 11 jäsenvaltion väestöstä vastasi yhä, että toimeentulo oli vaikeaa. Köyhät kärsivät aina eniten, ja tulokset osoittivat, että elämänlaatu on parantunut muita vähemmän ryhmissä, joissa tulot ovat alhaiset.
Monet eurooppalaiset suhtautuvatkin lastensa tulevaisuuteen varauksellisemmin kuin omaansa. Tosin tässäkin on eroja: ihmiset olivat vähemmän optimistisia tulevien sukupolvien tulevaisuudennäkymien suhteen Itävallassa, Belgiassa, Tšekissä, Ranskassa, Saksassa, Kreikassa, Italiassa, Luxemburgissa, Alankomaissa, Sloveniassa, Espanjassa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa, kun taas Bulgariassa, Suomessa, Latviassa, Liettuassa ja Puolassa ihmiset uskovat, että heidän lapsillaan on paremmat tulevaisuudennäkymät kuin heillä itsellään.
Kun keskustelu maahanmuutosta ja liikkuvuudesta laajenee ja muuttuu hyökkäävämmäksi EU:ssa, on pantava merkille, että jännite eri uskonnollisten ja etnisten ryhmien välillä on lisääntynyt selvästi tietyissä maissa, erityisesti Bulgariassa, Virossa, Tanskassa, Saksassa, Maltalla, Itävallassa, Ranskassa, Belgiassa ja Italiassa. Samalla jännite muiden ryhmien välillä yhteiskunnassa on pienentynyt.
Tällainen käsitys EU:n kansalaisilla on elämästä, kun hallitukset, paikalliset ja alueelliset viranomaiset, työmarkkinaosapuolet ja kansalaisyhteiskunta ryhtyvät toteuttamaan sosiaalisten oikeuksien pilaria.
Nämä Euroopan elämänlaatututkimuksen tulokset korostavat sitä, että on keskityttävä erityisesti ryhmiin, joilla on suurimmat tarpeet. Tällaisia ovat esimerkiksi pitkäaikaistyöttömät, joilla on suurempi köyhyyden, sosiaalisen syrjäytymisen ja mielenterveysongelmien riski: heidän työllistymistään on tuettava aktiivisesti; naiset, jotka hoitavat yhä suurimman osan koti- ja hoivatyöstä: heidän tilanteensa parantaminen edellyttää sukupuolten tasa-arvon ja lastenhoitopalvelujen parantamista; lisäksi on keskityttävä tukemaan hoivaa ja palveluja, jotka mahdollistavat paremman työn ja yksityiselämän yhteensovittamisen koko työelämän aikana, köyhiin vanhuksiin, joilla on oltava oikeus riittävään tulotasoon ja eläkkeisiin, sekä laadukkaiden palveluiden saatavuudessa vallitseviin eroihin, koska kaikilla on oikeus saada ajoissa kohtuuhintaisia terveys- ja sosiaalipalveluja.
Tässä oli vain muutama esimerkki hyvin tärkeistä aloitteista, joiden avulla Euroopan kansalaisten arkitodellisuus saataisiin vastaamaan pilarin kunnianhimoisia tavoitteita. Jotta tästä muodostuisi todellinen merkkipaalu EU:lle, tutkimuksesta saadun näytön ja tietojen perusteella on ryhdyttävä toimiin, ja meidän on todella pidettävä kiinni "arvoistamme ja siitä, miten haluamme elää".
