Itsenäinen ammatinharjoittaminen EU:ssa: Työpaikkojen laatu ja sosiaalisen suojelun kehitys

Covid-19-pandemia antoi uutta pontta keskustelulle itsenäisten ammatinharjoittajien sosiaalisen suojelun saatavuudesta, sillä se toi esiin puutteita virallisessa ja tosiasiallisessa kattavuudessa sekä riittävyydessä. Vuonna 2021 virallisessa kattavuudessa oli puutteita vähintään yhden itsenäisten ammatinharjoittajien ryhmän osalta ainakin yhdellä sosiaalisen suojelun alalla 19 jäsenvaltiossa. Puutteet ovat yleisimpiä työttömyysetuuksissa (16,8 miljoonaa ihmistä eli yli puolet EU:n noin 28 miljoonasta itsenäisestä ammatinharjoittajasta jää ulkopuolelle). Seuraavina tulevat sairausetuudet (5,3 miljoonaa ihmistä jää ulkopuolelle) sekä työtapaturmiin ja ammattitauteihin liittyvät etuudet (4,2 miljoonaa ihmistä jää ulkopuolelle).

Sosiaaliturvan puute vaikutti siihen, että itsenäiset ammatinharjoittajat kärsivät pandemian aikana taloudellisesti enemmän kuin työntekijät. Näin tapahtui huolimatta hallitusten ennennäkemättömistä toimista, joilla tarjottiin toimeentulotukea ja lisättiin sosiaaliturvan saatavuutta, myös itsenäisille ammatinharjoittajille. Tämä oli tarpeen, koska maksuihin perustuvat järjestelmät eivät kattaneet itsenäisiä ammatinharjoittajia (tai eivät kattaneet niitä riittävästi). Monet näistä aloitteista olivat väliaikaisia, mutta niiden avulla saatiin kuitenkin käynnistettyä uudelleen keskustelu itsenäisten ammatinharjoittajien sosiaalisen suojelun kattavuuden laajuudesta. Tämä keskustelu oli vauhdittunut jo ennen pandemiaa, mikä johtui suurelta osin siitä, että erityisesti alustataloudessa syntyi itsenäisen ammatinharjoittamisen muotoja, joilla on samoja piirteitä kuin toisen palveluksessa työskentelyllä, ja myös siitä, että aseman tiheämpi vaihtuminen ja työsuhteen ja itsenäisen ammatinharjoittamisen yhdistäminen yleistyivät.

Vaikka suurin osa itsenäisistä ammatinharjoittajista työskentelee hyvissä oloissa ja itsenäisesti ja heidän ansaintamahdollisuutensa ovat hyvät, poliittisessa keskustelussa on yhä enemmän keskitytty kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin ja erityisesti näennäisyrittäjiin.

Poliittinen tausta

Sosiaalisen suojelun puutteiden korjaamiseksi Euroopan unionin neuvosto antoi vuonna 2019 suosituksen työntekijöiden ja itsenäisten ammatinharjoittajien pääsystä sosiaalisen suojelun piiriin. Olennaista on myös Euroopan komission joulukuussa 2021 antama ehdotus direktiiviksi alustatyön työolojen parantamisesta, sillä siinä pyritään selventämään alustatyöntekijöiden ammattiasemaa vahvistamalla oikeudelliset kriteerit, joiden perusteella voidaan tehdä ero palkatun työntekijän ja itsenäisen ammatinharjoittajan aseman välillä. Lisäksi vuonna 2022 hyväksyttiin ohjeet, joissa selvennetään EU:n kilpailulainsäädännön soveltamista yksinyrittäjien työehtosopimusneuvotteluihin.

Keskeiset havainnot

· Itsenäisten ammatinharjoittajien osuus EU:ssa ei ole kasvanut 2000-luvun alusta, ja vuosien 2010 ja 2022 välillä se laski 15,4 prosentista 13,7 prosenttiin. Tämä johtui pääasiassa miesten itsenäisen ammatinharjoittamisen vähenemisestä ja ikääntyneiden itsenäisten ammatinharjoittajien työmarkkinoilta poistumisen ja uuden itsenäisen ammatinharjoittamisen välisestä epätasapainosta.

· Vuonna 2021 puhelimitse tehdyn Euroopan työolotutkimuksen (EWCTS) tiedot osoittavat, että 18 prosentilla itsenäisistä ammatinharjoittajista, joilla on palkattuja työntekijöitä, ja 13 prosentilla yksinyrittäjistä, oli pandemian aikana useampi kuin yksi työpaikka.

· Vuonna 2021 yhdeksän prosenttia yksinyrittäjistä oli riippuvaisia vain muutamasta asiakkaasta, heillä oli vain vähän tai ei lainkaan itsenäisyyttä yrityksensä pyörittämisessä ja heidät voitiin siksi luokitella taloudellisesti riippuvaisiksi. Yksinyrittäjinä toimivat naiset olivat yli kaksi kertaa todennäköisemmin taloudellisesti riippuvaisia kuin miespuoliset yksinyrittäjät.

· EWCTS:n tiedot vahvistavat, että riippuvaiset itsenäiset ammatinharjoittajat pystyvät muita epätodennäköisemmin määrittelemään itsenäisesti, miten ja milloin he tekevät työnsä. Tältä osin ne ovat samankaltaisessa tilanteessa kuin palkatut työntekijät. He olivat työntekijäryhmä, joka sai epätodennäköisimmin koulutusta työpaikalla, katsoi epätodennäköisimmin, että heidän työnsä tarjosi hyvät uranäkymät, ja oli todennäköisimmin kuormittavassa työssä (jossa vaatimukset ovat suuremmat kuin resurssit).

· EWCTS:n tiedot osoittavat, että taloudellisesti riippuvaiset itsenäiset ammatinharjoittajat ilmoittivat kaksi kertaa todennäköisemmin kuin palkatut työntekijät, että heillä oli vaikeuksia tulla toimeen. Nämä erot johtuvat osittain siitä, että itsenäisten ammatinharjoittajien osuus on suuri pandemiasta eniten kärsineillä aloilla. Ne johtuvat kuitenkin myös eroista sosiaalisen suojelun kattavuudessa ja pandemiaan liittyvissä tukitoimenpiteissä, vaikka tällaisista tukitoimenpiteistä hyötyneiden itsenäisten ammatinharjoittajien osuus oli suuri, koska he olivat yliedustettuina pahoin kärsineillä aloilla.

· Toimeentuloturvan käyttöönotto ja itsenäisten ammatinharjoittajien sosiaaliturvan saatavuuden laajentaminen olivat osa hallitusten pandemiatoimia. Useimmissa tapauksissa tukikelpoisuuskriteerit olivat kuitenkin tiukemmat ja tukitasot alhaisemmat kuin palkattujen työntekijöiden tukitasot. Itsenäisille ammatinharjoittajille suunnatut toimeentulotukitoimenpiteet otettiin yleensä käyttöön myöhemmin ja lakkautettiin aikaisemmin kuin palkatuille työntekijöille suunnatut toimenpiteet. Itsenäiset ammatinharjoittajat turvautuivat sen vuoksi muita todennäköisemmin henkilökohtaisiin varoihin, perheenjäseniin tai sosiaaliapuun.

· Eurooppalaisen sosiaalitutkimuksen tietojen mukaan taloudellinen epävarmuus vaikutti siihen, että itsenäisten ammatinharjoittajien (ja erityisesti yksinyrittäjien) tyytyväisyys elämään oli alhaisempi kuin palkattujen työntekijöiden, kun taas pandemian ulkopuolisina aikoina tilanne oli päinvastainen. Lisäksi mielenterveys heikkeni enemmän itsenäisten ammatinharjoittajien keskuudessa.

· Terveyden ja hyvinvoinnin osalta taloudellisesti riippuvaiset itsenäiset ammatinharjoittajat olivat kaikkein heikoimmassa asemassa itsenäisten ammatinharjoittajien keskuudessa. Pisteet olivat keskimääräistä suurempia vähintään kuudessa terveysongelmien luokassa, joita olivat muun muassa uupuminen ja masennuksen riski. Tilanne oli erityisen huono taloudellisesti riippuvaisten yksinyrittäjänaisten kohdalla.

· Itsenäisille ammatinharjoittajille ei ole virallista (pakollista) kattavuutta työttömyyden osalta 11 jäsenvaltiossa, sairauden osalta viidessä jäsenvaltiossa eikä työtapaturman osalta 14 jäsenvaltiossa. Tosiasiallinen kattavuus on alhainen, sillä monilla itsenäisillä ammatinharjoittajilla on matalat tai epäsäännölliset tulot, joten he eivät voi saada etuuksia, ja jos saavatkin, etuudet ovat usein riittämättömiä alhaisten maksujen vuoksi.

· Pandemiasta saadut kokemukset auttoivat ottamaan poliittiselle asialistalle itsenäisten ammatinharjoittajien määrän lisäämisen sosiaalisen suojelun järjestelmissä. Yhdeksän maata on kuuden viime vuoden aikana laajentanut tiettyjen etuuksien kattavuutta itsenäisten ammatinharjoittajien entistä laajempaan ryhmään, ja kuusi muuta maata suunnittelee tällaisia toimenpiteitä.

· Sosiaalisen suojelun saatavuutta on parannettu myös muuttamalla itsenäisen ammatinharjoittamisen aseman määrittelyssä käytettäviä kriteerejä. Joissakin maissa ”kolmannen työntekijätyypin” luokkaa sovelletaan nykyään niihin, joiden tilanne on työsuhteen ja itsenäisen ammatinharjoittamisen välimaastossa. Toisissa maissa lainsäädäntömuutos ja oikeuskäytäntö ovat muuttaneet kriteerejä palkatun työntekijän ja itsenäisen ammatinharjoittajan aseman erottamiseksi toisistaan, usein alustatyön yhteydessä.

Päätelmät

· Joillekin itsenäisille ammatinharjoittajille ovat ominaisia pienet ja epäsäännölliset tulot ja suuri taloudellinen epävarmuus sekä usein heikot työolot ja tulevaisuudennäkymät. Näitä työntekijöitä varten tarvitaan asianmukainen turvaverkko lieventämään itsenäiseen ammatinharjoittamiseen liittyviä riskejä. Tämä voi edellyttää vahvaa ja kestävää (osittain) maksuihin perustuvaa järjestelmää, jossa tunnustetaan itsenäisen ammatinharjoittamisen erityisluonne.

· Itsenäisen ammatinharjoittamisen ja palkkatyön väliset erot eivät ole selkeitä. Monet itsenäiset ammatinharjoittajat ja erityisesti ne, jotka ovat riippuvaisia yhdestä tai muutamasta asiakkaasta ja joiden itsemääräämisoikeus ja mahdollisuus määrätä hintoja on rajoitettu, ovat palkkatyöhön rinnastettavassa tilanteessa. Tämä suuntaus, jota alustatyön lisääntyminen vahvistaa, tarkoittaa, että ammattiaseman määrittelykriteerejä on selkeytettävä. Itsenäisen ammatinharjoittajan aseman väärinkäyttömahdollisuudet on poistettava puuttumalla näennäiseen itsenäiseen ammatinharjoittamiseen.

· Jäsenvaltiot ovat jo ryhtyneet laajentamaan itsenäisten ammatinharjoittajien mahdollisuuksia saada sosiaalista suojelua. Eroja on kuitenkin edelleen itsenäisten ammatinharjoittajien ryhmien välillä sekä itsenäisten ammatinharjoittajien ja palkattujen työntekijöiden välillä. Tähän olisi puututtava, jotta varmistetaan paitsi virallinen myös tosiasiallinen ja riittävä kattavuus ja vältetään samalla korkealaatuisen itsenäisen ammatinharjoittamisen lannistimet. Avoimuuden lisääminen ja yksinkertaistaminen voisivat myös lisätä käyttöasteita.

· Pandemiasta saaduista kokemuksista olisi otettava oppia sosiaalisen suojelun järjestelmien parantamiseksi ja mahdollisten tulevien poikkeuksellisten toimeentulotukitoimenpiteiden suunnittelemiseksi. Tältä osin tärkeitä ovat asianmukaiset tukikelpoisuuskriteerit, varojen jakamisen pullonkaulojen poistaminen, tukitoimenpiteiden varhainen täytäntöönpano sekä riittävä tiedotus ja avoimuus.